Koalan Lämmin Syli

Syvällä vehreässä metsässä, suuren eukalyptuspuun oksalla, asui pieni koala nimeltä Kaarna. Kaarna rakasti pehmeitä haleja, lämpöisiä sylihetkiä ja rauhallisia iltoja.

Kun aurinko alkoi laskea ja metsän yllä leijui kultainen valo, Kaarna haukotteli leveästi. Hän hieroi pikkuruisia silmiään ja kapusi oksalta toiselle etsiessään täydellistä paikkaa nukahtaa.

”Oletpa väsynyt, Kaarna,” kuiskasi tuuli lempeästi ja silitti koalan pehmeää turkkia.

”Olen”, Kaarna vastasi unisella äänellä ja haukotteli uudelleen.

Hän kietoi tassunsa tiukasti puunrunkoa vasten ja nojasi hellästi kylkeään äitinsä lämpimään syliin. Äiti-Koala kietaisi käpälänsä Kaarnaan ympärille ja halasi häntä pehmeästi, turvallisesti.

”Kun suljet silmäsi,” äiti kuiskasi, ”uni löytää sinut kuin kevyt tuuli, lempeä ja rauhallinen.”

Kaarna huokaisi tyytyväisenä. Oksilla linnut hyräilivät hiljaa iltalauluaan, ja lehtien välistä tuikki ensimmäinen tähti.

Pieni koala tunsi äidin pehmeän turkin poskeaan vasten ja hymyili unisesti.

”Hyvää yötä, Kaarna,” äiti kuiskasi.

”Hyvää yötä,” Kaarna vastasi hiljaa ja sulki silmänsä.

Ja niin, lempeyden ja rauhan ympäröimänä, pieni koala nukahti, turvassa äitinsä lämpimässä sylissä. 🌙💤