Pikku Kissan Kehräys Unille

Pikku Kissa kierähti pehmeälle tyynylleen ja huokaisi onnellisena. Ilta oli tullut, ja taivas kimmelsi lempeinä tähtinä. Pikku Kissa tiesi, että oli aika valmistautua uneen.

Se venytteli tassunsa pitkiksi ja siristi silmänsä pieniksi raoiksi. Pehmeä kehräys nousi sen kurkusta, hiljaa ja lämpimästi.

”Krrr… krrr… krrr…” Pikku Kissan kehräys täytti huoneen kuin tuulen hiljainen humina, kuin äidin hellä hyräily.

Pikku Kissa painoi päänsä pehmeälle tassulleen. Se kuunteli oman kehräyksensä tuttua hyrinää – tasainen ja lohdullinen ääni kuiskutteli unisanoja.

”Krrr… krrr… krrr…” Kehräys rauhoitti, se silitti ajatukset pehmeiksi ja kutsui unen saapumaan.

Pikku Kissa sulki silmänsä ja kuvitteli, kuinka se leijaili pumpulipilvien päällä, tassut kevyinä, mieli rauhallisena.

Kehräys jatkui, yhä hiljempaa. Krrr… krrr… krrr…

Pikku Kissan hengitys hidastui. Silmät olivat kiinni, sydän löi lempeitä unisykkeitä.

Yö peitteli Pikku Kissan pehmeään lämpöön. Unet tulivat hiljaa, ne kuuntelivat kehräystä ja asettuivat viereen.

Krrr… Krrr… Krrr…

Hyvää yötä, Pikku Kissa. Nuku hyvin.